Käytettyjä autojen myynnin piristyminen on jatkunut tänä vuonna, ja autoja on ostettu paljon etenkin Helsingissä ja Uudellamaalla. Helsingissä on alkuvuodesta myyty jopa 42 % prosenttia enemmän käytettyjä autoja kuin vuosi sitten.
02 Rekkarin yhteystyökumppanin Netwheelsin datan mukaan käytettyjen autojen kauppa on ollut alkuvuodesta isossa nousussa Uudellamaalla ja Helsingissä. Helsingissä on ostettu tänä vuonna 42 % enemmän käytettyjä autoja kuin viime vuonna samaan aikaan. Se on merkittävästi enemmän kuin valtakunnallinen kasvu, joka on ollut alkuvuonna 7,5 % viime vuoteen verrattuna.
Käytettyjä autoja on myyty alkuvuodesta viime vuotta enemmän kaikissa maakunnissa Keski-Suomea ja Kymenlaaksoa lukuun ottamatta. Keski-Suomessa myynti on samalla tasolla kuin viime vuonna, ja Kymenlaaksossa se on laskenut 3 prosenttia. Uudellamaalla myynti on kasvanut maakunnista kaikkien eniten (15 %).
”Heti, kun korot laskivat alle kolmen prosentin, käytettyjen autojen kauppa lähti nousuun Helsingissä. Korkojen vaikutus omaan talouteen on erityisesti helsinkiläisille asunnon omistajille iso, sillä asunnot ovat siellä kalliimpia kuin muualla Suomessa ja sitä myöten myös lainat ja korot ovat isompia. Nyt, kun korot ovat laskeneet, ihmiset uskaltava taas osaa autoja”, toteaa 02 Rekkarin Business Lead Janni Päivärinta.
Helsingissä on enemmän sähköautoja ja hybridiautoja kuin muualla Suomessa
Käyttövoimia katsoessa kaikkein eniten alkuvuodesta on kasvanut käytettyjen sähköautojen myynti. Niitä on myyty 92 % enemmän kuin viime vuonna. Helsingissä käytettyjä sähköautoja myytiin jopa 107 % enemmän kuin viime vuonna.
Helsinkiläiset ostavat valtakunnalliseen tasoon verrattuna enemmän sähköautoja ja bensahybridiautoja. Helsingissä 43 % alkuvuodesta myydyistä autoista on bensiiniautoja, 32 % dieselautoja, 16 % bensiinihybridejä ja 7,3 % sähköautoja.
Vastaavasti valtakunnallisesti katsottuna käytettyinä myydyistä autoista 48 % on bensiiniautoja, 37 % dieselautoja, 10 % bensiinihybridejä ja 4,6 % sähköautoja.
Valtakunnallisesti alkuvuoden suosituimmat automallit kappalemäärän mukaan
- Volkswagen Golf, 5368 kpl
- Škoda Octavia, 4386 kpl
- Mercedes-Benz C-Sarja, 4166 kpl
- Toyota Corolla, 4097 kpl
- BMW 3-sarja, 3818 kpl
- Volkswagen Passat, 3518 kpl
- Mercedes-Benz E-sarja, 3433 kpl
- BMW 5-Sarja, 3167 kpl
- Ford Focus, 3158 kpl
- Toyota Yaris, 2797 kpl
Valtakunnallisesti alkuvuoden suosituimmat sähköautot kappalemäärän mukaan
- Tesla Model 3, 603 kpl
- Polestar 2, 489 kpl
- Škoda Enyaq, 457 kpl
- Volkswagen Id.4, 457 kpl
- Tesla Model Y, 385 kpl
- Volkswagen Id.3, 233 kpl
- Nissan Leaf, 215 kpl
- Mercedes-Benz Eqe-sarja, 213 kpl
- Volvo XC40, 194 kpl
- BMW 14, 193 kpl
Hae perustiedot
Saat ajoneuvon perustiedot.